Ihmis-teemainen piirustuskurssi
Tutustumme ihmisen anatomiaan, mittasuhteisiin ja asennon havainnoimiseen elävän mallin avulla. Opimme ihmishahmon mittaamista, 3-ulotteista esittämistä ja vaihtelevan viivan käyttöä. Mallimme on alusvaatteissaan.
Kahden kurssi-illan aikana piirrämme aluksi runsaasti croquis´ta eli lyhyitä asentoharjoituksia ääriviivapiirustuksina pienille papereille. Sen jälkeen toteutamme yhden perusteellisemman figuuriasennon varjostuksineen isommalle paperille.
Kukin saa piirtää haluamillaan piirustusvälineillä, mitkä on oltava mukana. Hyviä välineitä croquis-piirtämiseen ovat esim. pehmeä lyijykynä, tussikynä, nestemäinen tussi ja sivellintussi. Niille soveltuvia papereita ovat sileämmät paperilaadut joko lehtiönä tai irtoarkkeina, joita kuluu paljon. Isoa työtä varten paras on hiili, säämiskä, hiilikumi ja teippiä sekä halukkaille myös kuivapastelli. Hiilelle hyvä paperi on hieman karheampi ja pehmeämpi, koko A3 tai A2. Valmiin hiilipiirustuksen kiinnittämistä varten on hyvä olla myös fixatiivi- tai hiuslakka. Luokassa on muutama iso maalausteline, mutta ei taustalevyjä.
Kurssia ohjaa Sirkka Tapio. Kaksikielinen taidekurssi.
Kurssipaikka Borgå folkakademi, Lukiokatu 2, Porvoo
Salissa on lisävalaistus
Kurssimaksu 80 € sis. opetusta ja kahvit. (Muistathan kertoa etukäteen, jos noudatat tiettyä ruokavaliota.)
Ilmoittautumiset 10.8 viimeistään | (nina.wackstrom(at)akan.fi; 040 5687027)