“Tavoitteeni kesäkurssilla on tarjota opiskelijoille erilaisia näkökulmia suomen kieleen ja valmistaa heitä parhaalla mahdollisella tavalla edessä häämöttäviin ylioppilaskirjoituksiin, mukavaa yhdessäoloa unohtamatta!“
Hei!
Olen Elisa Niinistö, 29-vuotias suomen kielen ja saksan opettaja. Olen saanut valmiiksi opintoni ja aloittanut työt Vantaalla (finskan ja tyskan opettaja). Olen kotoisin Salosta ja opiskellut aineenopettajaksi Turussa, Åbo Akademilla sekä Turun yliopistossa.
Suomen kieli on aina ollut lähellä sydäntäni. Kielestä tekee kiehtovan sen monet ilmaisutavat niin puhutussa kuin kirjoitetussa kielessä. Suomi on äidinkieleni, mutta opiskelut Åbo Akademilla ovat antaneet minulle vahvan pohjan myös ruotsin kieleen. Vahvuuteni finskan opettajana on se, että laaja kieliperspektiivini auttaa opiskelijoita ymmärtämään suomen kielen rakenteita muiden kielten kautta. Osaan selittää suomen kielen rakenteita sekä suomen että ruotsin kautta.
Opettajana koen olevani positiivinen ja kannustava. Haluan keksiä uudenlaisia opetusmetodeja, jotka innostavat opiskelemaan kieltä vaihtelevilla tavoilla. Olin viime kesänä jo neljättä kertaa Porvoossa abikurssilla opettamassa finskaa, ja sekä opiskelijat että minä viihdyimme todella hyvin!
Opiskelijat kokivat kurssin hyödylliseksi, sillä teimme paljon erilaisia yo-kokeisiin valmistavia tehtäviä suomen kielessä. Olin kuulemma myös opettajana innostava.